Tyhmät kaupunkilaiset eivät ymmärtäneet että jos Stadissa on 15cm lunta niin muualla voi olla 50cm. Eivätkä sitä että pihatie ei ole aurattu vaikka viime vuonna oli. No onneksi maantien toiselta puolelta löytyi ystävällinen naapuri jonka kanssa teimme sopimuksen tien aurauksesta ja vartti myöhemmin sekä tie että piha oli auki :)
Tyhmät kaupunkilaiset eivät myöskään ymmärtäneet että ulko-ovi voi turvota niin että sen avaaminen vaatii muutakin kuin avaimen kääntämisen lukossa. Ne muut, siis työkalut, ovat liiterissä jonka avain on sisällä. Eikun Loviisaan rautakauppaan ja sitten oven kimppuun. Puolisen tuntia aherrusta, hakkaamista, nykimistä ja voi sitä riemun päivää - ovi on auki!
Talvipäivä on lyhyt ja pian koittikin se kuuluisa Sininen Hetki...
Linnuille piti ripustaa tietenkin rasvapötkylöitä ravinnoksi ja sehän vaati hieman kuntoilua ja lumenluontia. Pari polkua piti tehdä jotta saatiin lintujen sapuskat roikkumaan oksille.
Sinitiainen katselee että ei kai noi kaikki ole tänne tulossa!!
Käytiin myös katsomassa vähän ympäristöä ja tarkistamassa virtaako joki myös talvella.
Hienon näköistä on kylällä ja myös pihassa.
Kesää ja kärpäsiä odotellessa :)