keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Maanviljelyä

Huolimatta vakavasta ja syvällisestä TraktoriPörssi-lehden selailusta itse traktori on edelleen hankkimatta. Tästä johtuen alapeltomme on edelleen kyntämättä ja kasvaa koiranputkea ja muuta rikkakasvia joten hyötykasvit pitää saada muualta. Kunnes traktori on hankittu, joudumme muokkaamaan maat käsin ja tyytymään pienempään satoon mutta yritetään.

Tässä kasvimaamme, josta on saatu satona muutama mansikka kesässä - ei ole paljon kehumista... Siellä on ne mansikatkin jos oikein tarkasti katsoo.
Parannuksessa lähdettiin liikkeelle maltillisesti, eli lapio kouraan ja pieni lisäys nykyisen kasvimaan pinta-alaan.


Nurmikon leviämisen estämiseksi laitettiin vanhaa lautaa reunuksiksi ja kitkettiin rikkaruohojen alut pois sekä möyhittiin vanhaa multaa.


Vanhan mullan päälle, ja sekaan, sotkettiin useampi säkki uutta multaa. Vanhasta kasvimaasta poistetut mansikantaimet istutettin uudelleen ja Rekku tarkistaa että istutus on tapahtunut oikealle syvyydelle.


Mansikoiden lisäksi istutettiin kasvimaan toiseen päähän vadelmaa ja täksi kesäksi rivit salaattia, pinaattia ja pikkuporkkanaa.


Kun ollaan edetty yli Juhannuksen on kasvimaa jo hieman toisennäköinen. Kaikki kasvit hyvässä vauhdissa ja mansikoiden päälle on pitänyt laittaa kanaverkosta suoja lintuja ja muita marjarosvoja varten.


Uskomaton muutos tulee kun maata muokkaa ja lisää vähän ravinteikkaampaa multaa. Mansikat rehottavat, vadelmia on kerätty pitkin kesää ja salaattia ei pystytty syömään samaan tahtiin kuin sitä maasta puski. Allaoleva kuva kertoo aika paljon, pinaattisato on tässä vaiheessa kerätty kokonaan pois ja uutta istutetaan.


Porkkanoita saatiin myös mukavasti, tässä ensimmäisiä ihmettelemässä pikkupuutarhuri Elmo.


Kun satoa korjattiin, selvisi myös miksi tämän porkkanalajikkeen nimi oli "Baby-porkkana" :)